perjantai 3. kesäkuuta 2016

Ariel, pieni Merenneito





Retkellä

Tämä on jonkin sortin kuvatarina. En ole mitenkään hyvä näissä, mutta jotakin on saatu aikaiseksi...


 Naiset odottelevat että Ken saa grillin tulille.

 Altaalla käynnin jälkeen päikkärit on paikallaan.

 Sindyt käväisivät vain altaalla vilvoittelemassa.
Ja kevyellä kenttälounaalla.

Barbie miitinkiä

Toukokuun lopulla käväsin moikkaamassa muita aiheesta kiinnostuneita. Tarjoilut olivat jälleen erinomaiset. Teemana oli kukkaset. Jotenka Mini Minälle piti löytää kukkakuosia. Sehän löytyi Finskun turkoosista Taimi kankaasta, josta olen itselleni tehnyt kotelomekon aikaisemmin. Sindylle löytyi nukenvaatteista oma nekko.
Ja se nukke huone ja se talo siellä! Aivan mielettömän ihana, ja sisustettu kivasti, kaikkine yksityiskohtineen. Oli siellä pienempikin huusholli, ja kauppa ja kampaamo... Ja kirppistelyä myös harrastettiin, ja mukaan lähti jotakin pientä...

Teemana oli siis Kukkaset. Isommille vieraille ojenettiin Leit kaulaan ja
pienempi nväki sai kaktuksen, pöytä kynttilät ja kutimet ja kukkapurkkeja.

Ja tässä ostokset. Princess Bride sai mekkonsa, kuten myös Happy Holiday.
Riippumatto telttaan, altaalle kukkasia, vyö ja kengät.
Ja kolme meitä oli kun lähdettiin ja neljä kun palattiin.



maanantai 25. huhtikuuta 2016

Isot tytöt 90cm

Pitkään olen miettinyt ja pähkäillyt minne olen hukannut yhden 90cm nukkeni. Sen pitäisi olla sen verran iso ettei sitä kovin äkkiä luulisi hukkaava, mutta näin oli vain pääsyt käymään.
Vanhempieni luona siivottiin vaatehuometta ja sieltähän se Pauliina kurkistikin kasan puolesta välistä tukka ihan pörröllään. Oli siin tallella, huh! Nuket ovat Furga Italy valmistamat 80-luvun alusta.

Tässä nyt kaverukset ovat yhdessä. Mustakikkarapää on mummuni jolla on äitini juhlamekko yllään ja noi pienet hansikkaat ovat niin suloiset. Ja tuo kynitty punapää on minun Pauliinani, jolla on alkuperäiset vaatteensa yllä.

torstai 11. helmikuuta 2016

Helmikuun alun kirppislöytöja

Hämeenlinnassa kirppiskierroksella Caron kanssa. Tein tässä havainnon, että noita keräilykohteita on nykyään useampiakin kuin pelkät Barbiet. Brion puiset lelut ovat tulleet taas hamstrattua Wegen ja Inkun synnyttyä. Vedettäviä koiria, autoja on siunaantunut useampikin. Pitäisiköhän ruveta kuvaamaan nuokin ja pyhittää yksi sivu niille... Toinen on nuo iki ihanat Kaalitarhan tenavat. Niitä on siunaantunut viisi lisää Kristiinan ja Nikun lisäksi. Sitten on nuo Sindyt. Jotenkin ne vaan kolahti, varsinkin nuo Pedigree Sindyt. Ehkä se on tuo Englanti mikä niissä viehättää, onhan tuon ponin ja koiran rodut lähtöisin tuolta saarivaltiosta...

Mutta tässä olisi löydöt helmikuulta tähän mennessä.

Kaalitarhan Tenava, Wege.
Barbien hevonen 1988 Blinking Beauty #5087
Sindy Kitchen Cafe #8733 Hasbro
Ja muutama Barbien mekko.

torstai 21. tammikuuta 2016

Tammikuun kirppislöytöjä

Joulukuussa ei kerennyt kiertelemään kirppiksillä, oli niin kova kiire että...mutta tässä on löytöjä kuiteskin.

Tarzan, Max Steel ja Peaches'n Cream Barbie
Tarzanilta puuttuu lantiovaate. Mäksällä taisi olla ihan omat housut jalassa ja Barbie oli nakuna. Tuo mekko on myös kirppislöytö tammikuulta, Perfume Pretty sarjan mekko.

Viimeisin löytö on Western Barbie 80-luvulta ja uudempaa sukupolvea oleva Cabbace Patch Kids, Tuija.
Olen tainnut hurahtaa noihin tenaviin, tosin ensimmäiseen ikäluokkaan enemmän...

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Talvisia otoksia

Pakkasten pikkaisen hellittäessä piipahdettiin ulkosalla Barbieiden kanssa, luistimilla.


 Barbie Hade a Little Lamb yllään Bellen luisteluasu.
Bubblecut Barbiella on made in hong kong asu.







Joululahja vailla vertaa

En ole vuosiin saanut Barbieja jouluna lahjaksi, mutta viime jouluna pukki yllätti toden teolla! Rakas veljentytär oli ostanut kirpputorilta omilla rahoillaan tädille joululahjaksi Barbie in A Mermaid Tale 2 nuken.
Kuinka tuo tyttö katsoi tätiään kun avasin pakettia ja VAU siellä oli Barbie! Molempien ilmeet olivat näkemisen arvoiset. Tyttö oli onnellinen kun täti tykkäsi lahjasta ja täti oli niin otettu lahjastaan.

Tässä tämä minun aarteeni sitten on

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

ja uusi vuosi tuli.

Kirpakassa pakkasessa tuli ulkoilutettua Snow Princess ja hänen korkeutensa hovineitonsa

Joulu meni...

Jos sitä taas koittaisi kirjoitella enemmän kun on aikaa taasen.
Jouluisia kuvia tuli otettua tuossa jouluviikolla

Tässä vietetään aattoa ihan perheen kesken.













Ja tässä on kutsuttu pari ystävääkin kylään.












Takan edessä on tunnelmallista ja onhan sen lähellä mukava lämmitellä.















Sindyt viettivät myös Joulujuhlaa.

Kasaritytöt

Happy Holidays neidot

 Ja viimein kaikki yhdessä viettämässä rauhallista joulua!